3 MIN PEOPLE - Kolmen minuutin kansaa
3 MIN PEOPLE - Kolmen minuutin kansaa avatar image

3 MIN PEOPLE - Kolmen minuutin kansaa

Nopeita kolmen minuutin vetoja elävästä mallista tässä hullussa maailmassa, jossa kaikki yrittävät löytää oman paikkansa.

Sisällöstä

Tällä sivulla on paljon porukkaa. Olemme täällä kaikki. Epätäydellisinä, kömpelöinä, kauniina, hyvinkin linjakkaina ja myös huvittavina. Tavoittelemme jotakin, joka on aivan lähellä, melkein nähtävissä; unelmaa, rauhaa, onnea. Etsimme oikeanlaista asentoa maailmaan emmekä lakkaa yrittämästä.

Kolmen minuutin kansaa on sarja piirroksia, joka on saanut alkunsa taiteilijaryhmässä nimeltä Taivaallinen Akatemia. Piirrämme kuvanveistäjä Kain Tapperin perustamassa ja graafikko Outi Heiskasen luotsaamassa taiteilijaryhmässä viikoittain elävää mallia. Outin suruksemme poistuttua luotamme vuonna 2022, jatkamme akatemiaa yhteisvoimin, vetäjänämme Jari Järnström.  

Croquis-sessioiden asentojen mitaksi on vuosien mittaan vakiintunut kolme minuuttia. Sinä aikana ehtii juuri piirtää, mutta ei ajatella.

Sain kunnian tulla mukaan Taivaalliseen Akatemiaan vuonna 2005. Olin ystävystynyt Outin kanssa kuvatessani häntä Taideteollisen korkeakoulun lopputyöhöni. Vaikka olin hieman opiskellutkin asiaa, Taivaallinen Akatemia on ollut piirustuskouluni. Emme paljon katso toistemme piirroksia, kukaan ei kommentoi eikä opeta. Me vain piirrämme kaksi tuntia viikossa ja juomme tauolla teetä.

Vuonna 2012 harakanvarpaistani alkoi tulla selkeitä piirroksia, hahmoja etsimässä paikkaansa maailmassa, jossa huomiokyky saattaa kestää vain kolme minuuttia.

Klikkaa kuvia alla niin ne avautuvat elämän karusellissa!