December 1, 2023

Ahaa-hetki!

Nämä ovat niitä, jotka katoavat ääntä pitämättä elämän tuiskuihin, jos niistä ei pidä ensin vähän meteliä oman päänsä sisällä ja sitten todista siitä ihmisille ympärillään.

Kirjoitin eilen ja siinä se tuli:

Luulen eksyneeni harhaan, jossa uskon olevani stressaantunut kaikesta.

Oivallus on harhassa ja stressi on siis oma uskomukseni, turvapaikkani, pakopaikkani, oma valintani. Ja kun se tuntuu niin ulkoapäin tuotetulta.

Muutin maalle päästäkseni stressistä eroon ja jälleen se on ulottunut elämääni kaikkialle. Kaikkialle muualle paitsi saunan kuistille, kaksien löylyjen ja yhden oluen jälkeen. Mieluiten vielä uima-altaaseen pulahtamisen jälkeen. Niin, elämässäni on ehtoja, olosuhteita ja vaatimuksia, jotta voisin nähdä kukan todellisen värin.

Taiteen tekemisessä on mahdollista päästä flow-tilaan, mutta SimSim-kissani kuoltua jo aikaa sitten näin ne värit. Olin todella surullinen, uupunut kuumuudesta ja isojen ruohotuppojen kiskomisesta pellolta, join vettä ja istahdin kivelle. Näin vieressäni oksan, jonka päässä kelluva suuri kukka osui kirkkaaseen auringonvaloon.

Näytti kuin kaikki maailman värien kerrokset ja syvyys olisivat hehkuneet sen lehdissä, kuin ne eivät edes olisi olleet vain värejä, vaan itse totuus ja elämä. Mielessäni kävi ajatus, tästäkö kaikessa oli kysymys. Istuin siinä aivan auki ja puhtaana ja kylvin kukan kerroksellisessa energiassa ja voimassa.

Uskon tämän liturgiani. Ostan sen! Haluan löytää salaisuuden, millä harha väistyy ja stressittömän elämän todellinen valo valaisee tieni. Tai vähintäänkin sen, että voin itse valita stressini, painaa nappia ja valita oman tieni. Toki stressi on hyvästäkin, en halua aivan löllöä, ameebamaista elämää. Haluan stressini vain tarvittaessa.

Kokeilin asiaa maatessani sohvalla katsomassa telkkaria päivän töistä taintuneena. Kokemusmaailmani rajoittui silmiini. Kuin olisin katsoessani nähnyt kyllä eteeni, mutta kokemukseni ylsi vain silmistä eteenpäin. Vähän kuin silmäni olisivat olleet katsoja, en minä. Itse pää tuntui tukkijoen alajuoksulta uiton jälkeen, jos on katsonut televisiosta Suomi-filmejä.

Muistin Jeffrey Allenin meditaatio-ohjeet: come back behind your eyes. Siirsin huomiotani aivan vähän taaksepäin niin kuin olisin katsonut silmieni takaa. Yhtäkkiä kokija olinkin minä. Huone näytti yllättäen elävältä, televisio katosi taka-alalle, näin värit ja olin olemassa kolmiulotteisten esineiden kanssa. Sitten liu’uin takaisin aiempaan kokemukseeni.

Olisi mentävä nukkumaan ja opeteltava nukkumaan riittävästi. Sitten olisi muutettava tapansa katsoa näkemiseksi. Kauanko vie opetella pois jostain, mihin on panostanut koko aikuiselämänsä?

Ja jos sitten se kaikki on vielä ollut h a r h a a.

Heini Lehväslaiho